torstai 8. lokakuuta 2015

Iloinen puheensorina

Tiistaina pappilan täytti iloinen puheensorina kun käsityökökkään kerääntyi liki 20 naista tekemään yhdessä. Piispankamarissa odotti tällä kertaa kasat kalentereita ja kortteja innokkaita kökkäläisiä. Korteista leikattiin postimerkit lähetettäväksi Suomen Lähetysseuraan ja aikamoinen kasa niitä kertyikin. Kauneimmat kortit säilytettiin itsellä tulevia askarteluja varten. Kalentereista poistettiin metallikierteet ja leikattiin säilytettävät kuvat talteen. Muut osat joutivatkin sitten paperinkeräykseen. Tätä leikkuuta meillä on vielä varmasti seuraavaksi kerraksikin. 

Lisäksi purimme videonauhaa pari laatikollista kudonnan kokeiluja varten. Monta laatikkoa saatiin kökän aikana järjestykseen ja tilat paremmin hyödynnettyä, joten olimme todella ahkeria. Järjestys se on joka kannattaa. Mukavampi tehdä töitäkin, kun tietää, mitä meillä on varastoissa. Ja erityisen mukava näitä töitä on tehdä käsityökökässämme.

Pöydällä oli myös esimerkkinä varastoissamme olevaa paperinarua, josta ideoimme jotain kivaa joulumyyjäisiin. Uudessa nukkatelineessä pääsi kokeilemaan nukkanauhan tekoa narusta ja samalla kehittelemään kranssi-ideaamme.
Eero piti hartauden, kahvittelimme ja juttelimme käsityömessuilla näetystä ja koetusta. Naiset olivat ahkeroineet ihania sukkia ja lapasia pieneen myymäläämme. Sujauttivat minulle tullessaan pusseja, joista näitä ihanuuksia löytyi, kun ehdin niihin perehtymään. Kiitos teille ahkerista käsistänne, aina yllätätte minut näillä neulepusseillanne. Miten ihmeessä ehdittekään näitä tehdä? Myymälässä onkin nyt hyvä alku miesten sukkia. Kaikki kuvassa olevat sukat tulivat juuri nyt tiistaina vaan osan olen jo myynyt. Nämä eivät kauan pienessä myymälässämme ole. Kannattaa olla nopea ostoksille tullessaan.
Lapasten kohdalla hylly olikin jo lähes tyhjä, mutta näillä sitä täydennettiin. Takarivin isommat lapaset menee isompaan käteen, punaiset on lasten kokoa. Eturivissä pienempiä. Kuva hieman hämään noissa kokoasioissa. Nämä lapaset ovat lämpimät ja mukautuvat käden kuin käden mukaan. Aika monet parit on näitä myymälästämme kulkeutunut lämmittämään ja suojaamaan käsiä pakkaselta.

Kiitos jälleen teille ihanat kökkäläiset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti